Kevät mielessä

Onko vaalien jälkeinen elämä maittanut, kysyi arvoisa ehdokkaani eilen kun kävimme katsomassa työväen teatterissa Pirkko Saision omaelämänkerrallisen näytelmän Pienin yhteinen jaettava. (Kerrassaan loistava näytelmä! Mikäli vain eksytte Tampereella niin käykää katsomassa.) Onpa hyvinkin, maistunut on :) Tosin ei vielä kovasti arkitunnelmissa. Enempi tullut lepäiltyä ja myös käynnistettyä kunnolla urheiluharrastusta. Joitakin gradukirjoja olen jaksanut lukea, mutta en ole lisää tekstiä kirjoittanut. Sen sijaan olen tehnyt taas ruokaa Herkuttaret-kavereideni kanssa, käynyt jo neljä kertaa kuntosalilla juoksumatolla/osallistunut jumppiin, käynyt vaalien purku -illallisella ja isän kanssa lounaalla. Ja nukkunut pitkään aamuisin. Lisäksi laitoin viimeinkin kandin paperit hakuun ja ilmeisesti huhtikuun alussa saan ne kuuluisat kandin paperit.

Huomenna edessä sitten liittohallitus Helsingissä. Sunnuntaiksi menen pikaisesti Jyväskylään. Ensi viikolla torstaina on edessä lähtö Varsovaan Ecosyn liittokokoukseen. Siellä saammekin jännittää miten käy varapuheenjohtajavalinnoissa. En ole muuten ikinä käynyt Puolassa, harmi ettei ehditä samalla käydä myös Krakovassa. Mutta kiva päästä taas matkoille, vähän jo onkin matkustusjalkaa kutitellut :)

Ulkona on aivan ihana ilma, vaikka tuleekin kovasti hiki pyörällä liikkuessa. Kevät ja kesä kolkuttelee jo ihan ovella. Surkea vaalitulos on herättänyt sekä itsessä että muissa sopivan tahtotilan tehdä entistä enemmän työtä jatkossa.. Eli hyvältä näyttää, kuitenkin.

Synkeäkö 20. blogimerkintä?

Olisin kyllä suonut kirjoittavani 20. blogimerkintäni hieman mukavimmissa tunnelmissa, mutta ei auta valittaa - kansa on puhunut. Vaihdetaanko kansa vai muutetaanko omaa toimintaa? Kas siinä pulma..

Pipan tulokseen voimme olla tyytyväisiä. Pienellä budjetilla ja heikon yleismenestyksen keskellä kuitenkin 796 ääntä. Tuntemattomalle nuorelle tosi hyvä tulos. Koko puolueen ja ennen kaikkea koko vasemmiston tulos kuitenkin pistää miettimään. Mikä meidän viestissämme ei mennyt perille? Ja miksi meidän perinteisillä alueilla jätettiin äänestämättä tai äänestettiin esim. Perussuomalaisia?

Iso huomio on se, että koulutetut karkasivat tällä kertaa kokoomuksen taakse. Veronalennukset siis kiinnostavat enemmän kuin hyvinvointipalveluihin satsaus? Näinkin voisi sanoa. Uskon myös paljon siihen, mitä eräs ystäväni eilen sanoi, eli että ihmiset haluavat tänä päivänä muuttua asiakkaista osaltansa palvelujen tuottajiksi. Hyvinvointivaltiota kyllä kannatetaan, mutta sen halutaan toimivan yksilöllisemmin kuin tänä päivänä. Ja tämä saattoi koitua meidän tappioksemme - emme osanneet viestiä sitä, että hyvinvointivaltiokin voi muuttua ilman, että luovutaan tasa-arvon periaatteesta. Itse pelkään, että Kokoomuksen politiikalla syrjäytyneiden määrä kasvaa ja, että julkisesti tuotettujen palvelujen määrä laskee. Tulevaisuudessa siis lienee niin, että SDP:n tulee entistä enemmän paneutua siihen, miten julkiset palvelut joustaisivat paremmin yksilön mukana ja miten toisaalta yhteisöt pääsisivät itse vaikuttamaan niiden tuotantoon - ilman, että siis tingitään siitä periaatteesta, että palvelut taataan kaikille.

Surullista ja toisaalta myös yllättävää on nuorten alhainen äänestysinto. Huolimatta Allianssin ja Oikeusministeriön tiiviistä kampanjoinnista, nuoret eivät ruuhkauttaneet vaalipaikkoja. Työtä yhteiskunnallisen aktiivisuuden ja poliittisen vaikuttamisen lisäämiseksi lienee paikallaan jatkaa myös vaalien välillä! Tai siis eduskuntavaalien välillä - nyt olisi jatkettava herättelyä seuraaviin kunnallisvaaleihin.

Vaalikentillä kiertäessä joutui valitettavasti toteatamaan sen, miten huono imago puolueellamme on nimenomaisesti nuorten parissa. On hullua, että imagomme on esimerkiksi niin konservatiivinen ja suvaitsematon, ottaen huomioon vaikkapa sen, että enemmistö ryhmästämme kannatti hedelmöityshoitojen sallimista kaikille naisille. Toisin oli "arvoliberaalissa" kokoomuksessa, jonka ryhmästä enemmistö vastusti tätä. Imagonmuutos talkoisiin tarvitaan nyt kaikkia. Imago ei muutu valitettavasti pelkästään radikaaleilla tempauksilla tai vallankumousta suunnittelemalla. Meidän tulee entistä määrätietoisemmin jatkaa toimintaa ja oman politiikkamme tekemistä. Yhä enemmän pitää myös keskittyä siihen, miten viestimme toiminnastamme eteenpäin. Toisaalta nyt viimeistään tulisi nostaa entistä enemmän nuoria esimerkiksi kunnallispolitiikassa esiin. Ja muutenkin keskittyä ihmisten aktivoimiseen. Lienee paikallaan saada aikaan reilu nuorennus kunnallisvaalien ehdokaslistalle.

Analyysia kehnosta tuloksesta siis tarvitaan. Itse olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että puolueen kampanja oli hyvä. Ehkä hienoinen siirtyminen vasemmalle ei tuntunut uskottavalta hallitusvuosien jälkeen, mutta silti olen tyytyväinen, että teimme sellaisen linjanvedon. Olen myös iloinen omasta työstämme täällä Pipan ryhmässä. Pätevää ehdokasta on mukava "myydä" ja kaikki jaksoivatkin tehdä iloisena työtä loppuun asti. Yhteishenki pysyi hyvänä. Ja kävimme taatusti monia mielenkiintoisia keskusteluja eri-ikäisten miesten ja naisten kanssa näiden viikkojen aikana. Erityisesti ne hyvät keskustelut ovat itselle olleet mieleisiä. Ja muutenkin lukuisten mielenkiintoisten uusien ihmisten kohtaaminen. Parin päivän hengähtäminen lienee sallittua, mutta sitten Taistelu jatkukoon!

Vaaliteatteria

Iso ponnistus on nyt takana, kun tänään oli Pipan ja Askon yhteinen kampanjateatteri. Loppujen lopuksi lippujen myynti ei osoittautunut turhan hyväksi kampanjabudjetin kasvattamiseksi, mutta ilta oli kuitenkin onnistunut! Pipa piti hyvän puheenvuoron ennen esitystä ja oli helppo taas kerran ylpeästi kantaa 119-rintamerkkiä paidassa hyvän ehdokkaan merkkinä.

Lehtikeisari oli yllättävän hyvä ja mielenkiintoinen näytelmä, joka herättää ajatuksia myös viime päivien vaaliuutisoinnista. Urpo Lahtisen ja Hymylehden historiasta kertova näytelmä kertoo nimittäin myös siitä, miten keltainen lehdistö tuli Suomeen. Hymy taisi olla yksi ensimmäisiä (ellei ensimmäinen) suomalainen aikakausilehti, joka kertoi julkimoista myös kaikki ne tarinat, joita julkimot eivät halunneet, kuten Laila Kinnusen alkoholin käytöstä. Omalta osaltaan Hymy siis osallistui talkoisiin, joissa media viihteellistettiin - alettiin tuottaa entistä rajuimpia otsikoita ja hakea entistä suurempia skandaaleja.

Nyt olemme tilanteessa, jossa vaaleja edeltävien viikkojen suurimmat otsikot vedetään pääministerin ex-tyttöystävästä, SAK:n mainoksesta ja Kimmo Sasin ikävästä ja valitettavasta kolarista. Eikä puhettakaan, että esimerkiksi SAK:n mainosta oikeasti käsiteltäisiin analyyttisesti, sisältöä arvioiden vaan siinäkin suurimmat otsikot vedetään siitä kuka vaatii kovimmin sen hyllyttämistä tai kuka sitä eniten puolustaa.

Mitenkään Hymylehteä tästä syyllistämättä, toteanpahan vain osin vastauksena Arton kommenttiin, joka liittyi edelliseen kirjoitukseeni - median keskustelukulttuurin taso ei minuakaan kaikilta osin tyydytä. Mutta toisaalta uskonkin, että osana tulevaisuuden osallistamista ja vaikuttamista esimerkiksi tällaisten blogeissa käytävien ajatustenvaihdon merkitys korostuu. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Natosta aloiteltu keskustelu Jukan blogissa tai vaikka Esan blogissa käyty hyvä keskustelu SAK:n mainoksen hyllyttämisestä. Jos ei media keskustele, niin sitten täytyy keskustella itse.
No tällaisia ajatuksia heräsi Lehtikeisarit-näytelmästä. Nyt voisi olla hyvä siirtyä nukkuvien valtakuntaan. Pitkä päivä taas takana, onneksi minä saan huomenna vapaapäivän vaikka ehdokas jaksaakin painaa. Vapaapäivä onkin sitten hyvä käyttää taas gradun parissa.

Kipin kapin äänestämään! Tänään se alkoi ja sitä voi jatkaa aina tiistaihin 13.3 asti ennakkoon. Ja viimeistään 18.3 se on sitten tehtävä! Eikö niin?

Nuoriso vaaliuurnille mars!

Luin tässä toissapäivänä valtio-opin dosentin (vanhempieni ja sitä kautta myös minun vanhan perheystävän) Tapio Kuureen kirjoituksen suomalaisten ja ruotslaisten nuorten vaaliosallistumisen eroista. Teksti löytyy painettuna kirjasta Paakkunainen, Kari (toim.): Sukupolvipolitiikka. Nuoret ja eduskuntavaalit 2007. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 72. Tapion kirjoitus ja analyysi suomalaisten nuorten äänestysinnokkuudesta, tai lähinnä sen puutteesta, on hyvä ja herättää tärkeitä kysymyksiä.

Äänestysaktiviisuus Suomessa on kokonaisuudessaan alhaisempi kuin Ruotsissa, 2000-luvun alun vaaleissa 16 prosenttiyksikköä (Suomessa 65,3% ja Ruotsissa 81,4%). Molemmissa maissa äänestysaktiivisuus on laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana. Nuorten äänestysaktiivisuutta on hankala vertailla, koska tiedot kerätään eri tavalla. Suomessa äänestysaktiivisuutta mitataan kyselyllä, jonka perusteella arvioidaan 18-30-vuotiaiden äänestysaktiivisuus. Vastaavasti Ruotsissa 18-21-vuotiaat, "förstagångsväljare", rekisteröityvät äänestäessään erityiseen vaalirekisteriin, johon siis kerätään ne äänestäjät, joilla on ensimmäistä kertaa oikeus äänestää. Näiden tietojen pohjalta kootusta taulukosta voidaan kerätä seuraavat tiedot: nuorten äänestysaktiivisuus viimeisten 25 vuoden aikana on koko ajan ollut Ruotsissa suurempi kuin Suomessa. Vuosina 1982-83 ero oli Ruotsi 91,4% (vaalit vuonna 1982) ja Suomi 75,7% (vaalit vuonna 1983). Vuonna 1991 molemmissa maissa oli vaalit ja tuolloin ero oli Suomi 68,4% ja Ruotsi 86,7%. Viime eduskuntavaaleissa suomalaiset nuoret äänestivät 66,7%:sesti kun taas Ruotsin vaaleissa viime syksynä nuoret äänestivät 82 prosenttisesti. Ero on siis noin 17 prosenttiyksikköä! Huolestuttavaa on myös nuorten jakautuminen niin kutsuttuihin a- ja b-luokan äänestäjiin. Suomessa tämä tarkoittaa sitä, että aktiivisista nuorista noin 76 prosenttia äänestää, kun taas passiivisten nuorten osalta äänestysprosentti jää niinkin alas kuin 29 prosenttiin!!

Molemmissa maissa on tähän huolestuttavaan kehitykseen pyritty vastaamaan. Niin Suomessa kuin Ruotsissa on kiinnitetty huomiota osallistumisen laatuun ja sen mittaamiseen. Käsitteistö ja mittaristot kuitenkin vaihtelevat maiden välillä. Ruotsalaisessa keskustelussa korostuu aktiivinen osallistuminen (engagemang), joka pitää sisällään käsityksen sitoutumisesta. Sitoutuminen viittaa yhteisöllisyyteen. Kuure sanoo, että meillä ei poliittisessa keskustelussa käsitettä sitoutuminen käytetä lainkaan. Sitoumista käytetään kyllä puhuttaessa työ- tai parisuhteeseen sitoutumisesta, mutta poliittiseen elämään ei meillä "sitouduta/sitouteta". Uudessa nuorisolaissa käytetään hallinnollista termiä "nuorten kuuleminen". Nuoria siis käytetään tietolähteinä ja heiltä saadaan hyödyllistä informaatiota, vaikka nuoria voitaisiin kuulemisen sijaan myös kuunnella. Nuoret voitaisiin nähdä tasavertaisina kansalaisina poliittisessa keskustelussa rakentamassa yhteisöä ja yhteiskuntaa. Kuure nostaa esiin myös sen, kuinka ruotsalainen yhteisöllisyys näkyy hallinnossa Suomea kehittyneempänä hallinnon sektorit ylittävänä yhteistyönä. Ruotsissa esimerkiksi nuorisopolitiikkaa koordinoi nuorisoasioita hoitava keskusvirasto, Ungdomsstyrelsen.

Tapio Kuure sanoo, että Suomesta puuttuu Pohjoismaille tyypillinen keskustelulle avoin poliittinen kulttuuri. Hän sanoo, että avoin poliittinen kulttuuri on omiaan tuottamaan aktiivisia nuoria kansalaisia, jotka ovat valmiita tuomaan oman panoksensa yhteiskunnalliseen keskusteluun parlamentaarisen poliittisen järjestelmän kautta. Kuure sanoo, että tämä ei tarkoita muun kansalaisvaikuttamisen merkityksen vähättelyä, vaan pikemminkin päinvastoin, aktiivinen nuori kansalaisuus on kumuloituva ominaisuus.

Miten me demarinuoret voisimme parhaiten edesauttaa tällaisen kulttuurin kehittymistä? Kyllähän se olisi pitkälti myös meidän etumme, että Suomessakin kasvaa poliittisesti aktiivisten nuorten joukko. Yhtenä kehittämisen kohteena voisin heti nostaa esiin nuorisofoorumit, joiden roolia ja merkitystä tulisi vahvistaa.

Kaiken kaikkiaan on tärkeää jatkaa nuorten herättelyä ja kertoa miksi kannattaa äänestää. Samanaikaisesti on jatkuvasti arvioitava poliittista kulttuuriamme ja mietittävä tuottaako se aktiivisia, osallistuvia ja sitoutuneita yhteisön jäseniä?