Nuoriso vaaliuurnille mars!

Luin tässä toissapäivänä valtio-opin dosentin (vanhempieni ja sitä kautta myös minun vanhan perheystävän) Tapio Kuureen kirjoituksen suomalaisten ja ruotslaisten nuorten vaaliosallistumisen eroista. Teksti löytyy painettuna kirjasta Paakkunainen, Kari (toim.): Sukupolvipolitiikka. Nuoret ja eduskuntavaalit 2007. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 72. Tapion kirjoitus ja analyysi suomalaisten nuorten äänestysinnokkuudesta, tai lähinnä sen puutteesta, on hyvä ja herättää tärkeitä kysymyksiä.

Äänestysaktiviisuus Suomessa on kokonaisuudessaan alhaisempi kuin Ruotsissa, 2000-luvun alun vaaleissa 16 prosenttiyksikköä (Suomessa 65,3% ja Ruotsissa 81,4%). Molemmissa maissa äänestysaktiivisuus on laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana. Nuorten äänestysaktiivisuutta on hankala vertailla, koska tiedot kerätään eri tavalla. Suomessa äänestysaktiivisuutta mitataan kyselyllä, jonka perusteella arvioidaan 18-30-vuotiaiden äänestysaktiivisuus. Vastaavasti Ruotsissa 18-21-vuotiaat, "förstagångsväljare", rekisteröityvät äänestäessään erityiseen vaalirekisteriin, johon siis kerätään ne äänestäjät, joilla on ensimmäistä kertaa oikeus äänestää. Näiden tietojen pohjalta kootusta taulukosta voidaan kerätä seuraavat tiedot: nuorten äänestysaktiivisuus viimeisten 25 vuoden aikana on koko ajan ollut Ruotsissa suurempi kuin Suomessa. Vuosina 1982-83 ero oli Ruotsi 91,4% (vaalit vuonna 1982) ja Suomi 75,7% (vaalit vuonna 1983). Vuonna 1991 molemmissa maissa oli vaalit ja tuolloin ero oli Suomi 68,4% ja Ruotsi 86,7%. Viime eduskuntavaaleissa suomalaiset nuoret äänestivät 66,7%:sesti kun taas Ruotsin vaaleissa viime syksynä nuoret äänestivät 82 prosenttisesti. Ero on siis noin 17 prosenttiyksikköä! Huolestuttavaa on myös nuorten jakautuminen niin kutsuttuihin a- ja b-luokan äänestäjiin. Suomessa tämä tarkoittaa sitä, että aktiivisista nuorista noin 76 prosenttia äänestää, kun taas passiivisten nuorten osalta äänestysprosentti jää niinkin alas kuin 29 prosenttiin!!

Molemmissa maissa on tähän huolestuttavaan kehitykseen pyritty vastaamaan. Niin Suomessa kuin Ruotsissa on kiinnitetty huomiota osallistumisen laatuun ja sen mittaamiseen. Käsitteistö ja mittaristot kuitenkin vaihtelevat maiden välillä. Ruotsalaisessa keskustelussa korostuu aktiivinen osallistuminen (engagemang), joka pitää sisällään käsityksen sitoutumisesta. Sitoutuminen viittaa yhteisöllisyyteen. Kuure sanoo, että meillä ei poliittisessa keskustelussa käsitettä sitoutuminen käytetä lainkaan. Sitoumista käytetään kyllä puhuttaessa työ- tai parisuhteeseen sitoutumisesta, mutta poliittiseen elämään ei meillä "sitouduta/sitouteta". Uudessa nuorisolaissa käytetään hallinnollista termiä "nuorten kuuleminen". Nuoria siis käytetään tietolähteinä ja heiltä saadaan hyödyllistä informaatiota, vaikka nuoria voitaisiin kuulemisen sijaan myös kuunnella. Nuoret voitaisiin nähdä tasavertaisina kansalaisina poliittisessa keskustelussa rakentamassa yhteisöä ja yhteiskuntaa. Kuure nostaa esiin myös sen, kuinka ruotsalainen yhteisöllisyys näkyy hallinnossa Suomea kehittyneempänä hallinnon sektorit ylittävänä yhteistyönä. Ruotsissa esimerkiksi nuorisopolitiikkaa koordinoi nuorisoasioita hoitava keskusvirasto, Ungdomsstyrelsen.

Tapio Kuure sanoo, että Suomesta puuttuu Pohjoismaille tyypillinen keskustelulle avoin poliittinen kulttuuri. Hän sanoo, että avoin poliittinen kulttuuri on omiaan tuottamaan aktiivisia nuoria kansalaisia, jotka ovat valmiita tuomaan oman panoksensa yhteiskunnalliseen keskusteluun parlamentaarisen poliittisen järjestelmän kautta. Kuure sanoo, että tämä ei tarkoita muun kansalaisvaikuttamisen merkityksen vähättelyä, vaan pikemminkin päinvastoin, aktiivinen nuori kansalaisuus on kumuloituva ominaisuus.

Miten me demarinuoret voisimme parhaiten edesauttaa tällaisen kulttuurin kehittymistä? Kyllähän se olisi pitkälti myös meidän etumme, että Suomessakin kasvaa poliittisesti aktiivisten nuorten joukko. Yhtenä kehittämisen kohteena voisin heti nostaa esiin nuorisofoorumit, joiden roolia ja merkitystä tulisi vahvistaa.

Kaiken kaikkiaan on tärkeää jatkaa nuorten herättelyä ja kertoa miksi kannattaa äänestää. Samanaikaisesti on jatkuvasti arvioitava poliittista kulttuuriamme ja mietittävä tuottaako se aktiivisia, osallistuvia ja sitoutuneita yhteisön jäseniä?