Vedestä ja vessasta
Ihmiset tulevat harvoin ajatelleeksi veden tai sanitaation eli vessojen merkitystä inhimilliselle kehitykselle. Kuitenkin ne ovat kautta historian olleet kehityksen edellytys. Sata vuotta sitten lapsikuolleisuusluvut New Yorkissa olivat yhtä suuren kuin lapsikuolleisuusluvut Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa tänään. Teknologian kehittyminen nosti yleistä vauraustasoa, mutta lapsikuolleisuusluvut saatiin laskemaan vasta kun poliittisesti päätettiin panostaa puhtaaseen veteen ja sanitaatioon.
Puute vedestä sekä sanitaatio-ongelmat vaikeuttavat ihmisen elämää monella tapaa. Kun WC-tiloja ei ole, ihmisten on pakko tehdä tarpeensa esimerkiksi pelloille. Pelloilta jätökset liukenevat vesistöihin saastuttaen juomeveden ja aiheuttaen siten esimerkiksi ripulia. Veden ja sanitaation puute koskee ennen kaikkea tyttöjä ja naisia. Nuoret tytöt joutuvat usein jättämään koulun väliin hakeakseen vettä pitkien matkojen takaa. Lisäksi sanitaation puuttuminen kouluissa aiheuttaa eniten ongelmia juuri tytöille.
YK:n Vuosituhatjulistuksen kahdeksan kehitystavoitetta ovat varmasti useimmille tuttu asia. Ne syntyivät tarpeesta löytää uusia keinoja kehityksen aikaansaamiseksi sekä vähiten kehittyneiden maiden nostamiseksi köyhyydestä. Ne perustuvat ajatukseen jokaisen ihmisen oikeudesta inhimilliseen elämään. Julistuksen tavoitteeseen seitsemän sisältyy tavoite pyrkiä puolittamaan ilman puhdasta juomavettä ja perussanitaatiota elävien määrän. Tavoite itsessään on tärkeä, mutta myös välttämätön muiden kehitystavoitteiden saavuttamisessa.
Miljardi ihmistä elää edelleen ilman puhdasta vettä ja 2,6 miljardilta ihmiseltä puuttuu mahdollisuus perushygienian hoitoon. Vesikriisi ei suinkaan johdu veden vähyydestä. Syynä ovat pikemminkin köyhyys, valtasuhteet sekä vesivarojen hallinnoimiseen liittyvät kysymykset. Sanitaatiopuutteet taas johtuvat poliittisen johtajuuden puutteesta sekä köyhyydestä - köyhillä ei ole varaa rakentaa vessoja ja toisaalta sanitaatiotavoite jää usein kansallisissa ohjelmissa muiden tavoitteiden jälkeen. Sanitaatio ei vessat kun ei ole kovin myyvä aihe.
Saharan eteläpuoleinen Afrikka menettää noin viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan vuodessa veden ja sanitaation puuttumisen aiheuttamien haittojen vuoksi. Summa ylittää kaikki vuonna 2003 alueelle saadut avustusvirrat ja velkahelpotukset ja on pois muiden kehitystavoitteiden toteuttamisesta. Inhimillisesti katsoen kaikkein sietämättömin luku on kuitenkin 1,8 miljoonaa lasta, jotka kuolevat vuosittain ripulin ja muihin likaisen veden aiheuttamiin sairauksiin. Lisäkustannukset vesi- ja sanitaatiotavoitteen saavuttamiseksi olisivat noin 10 miljardia vuodessa. Vastaavasti taloudellista hyötyä syntyisi noin 38 miljadia dollaria vuosittain - Afrikalle noin 15 miljardia dollaria. 10 miljardia dollaria olisi alle puolet siitä, mitä rikkaat maat kuluttavat vuodessa mineraaliveteen. Vastineeksi pelastaisimme miljoonia ihmishenkiä, vapauttaisimme hukattua koulutuspotentiaalia, parantaisimme ihmisiä taudeista ja loisimme taloudellista tuottoa, joka edistää vaurautta. Onko meillä varaa olla toteuttamtta tätä? Olisiko nyt aika kiinnostua vessoista?
Juttu julkaistu Lippulehdessä 4/2006. Lähteenä käytetty UNDP:n inhimillisen kehityksen raporttia vuosimallia 2006.
Puute vedestä sekä sanitaatio-ongelmat vaikeuttavat ihmisen elämää monella tapaa. Kun WC-tiloja ei ole, ihmisten on pakko tehdä tarpeensa esimerkiksi pelloille. Pelloilta jätökset liukenevat vesistöihin saastuttaen juomeveden ja aiheuttaen siten esimerkiksi ripulia. Veden ja sanitaation puute koskee ennen kaikkea tyttöjä ja naisia. Nuoret tytöt joutuvat usein jättämään koulun väliin hakeakseen vettä pitkien matkojen takaa. Lisäksi sanitaation puuttuminen kouluissa aiheuttaa eniten ongelmia juuri tytöille.
YK:n Vuosituhatjulistuksen kahdeksan kehitystavoitetta ovat varmasti useimmille tuttu asia. Ne syntyivät tarpeesta löytää uusia keinoja kehityksen aikaansaamiseksi sekä vähiten kehittyneiden maiden nostamiseksi köyhyydestä. Ne perustuvat ajatukseen jokaisen ihmisen oikeudesta inhimilliseen elämään. Julistuksen tavoitteeseen seitsemän sisältyy tavoite pyrkiä puolittamaan ilman puhdasta juomavettä ja perussanitaatiota elävien määrän. Tavoite itsessään on tärkeä, mutta myös välttämätön muiden kehitystavoitteiden saavuttamisessa.
Miljardi ihmistä elää edelleen ilman puhdasta vettä ja 2,6 miljardilta ihmiseltä puuttuu mahdollisuus perushygienian hoitoon. Vesikriisi ei suinkaan johdu veden vähyydestä. Syynä ovat pikemminkin köyhyys, valtasuhteet sekä vesivarojen hallinnoimiseen liittyvät kysymykset. Sanitaatiopuutteet taas johtuvat poliittisen johtajuuden puutteesta sekä köyhyydestä - köyhillä ei ole varaa rakentaa vessoja ja toisaalta sanitaatiotavoite jää usein kansallisissa ohjelmissa muiden tavoitteiden jälkeen. Sanitaatio ei vessat kun ei ole kovin myyvä aihe.
Saharan eteläpuoleinen Afrikka menettää noin viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan vuodessa veden ja sanitaation puuttumisen aiheuttamien haittojen vuoksi. Summa ylittää kaikki vuonna 2003 alueelle saadut avustusvirrat ja velkahelpotukset ja on pois muiden kehitystavoitteiden toteuttamisesta. Inhimillisesti katsoen kaikkein sietämättömin luku on kuitenkin 1,8 miljoonaa lasta, jotka kuolevat vuosittain ripulin ja muihin likaisen veden aiheuttamiin sairauksiin. Lisäkustannukset vesi- ja sanitaatiotavoitteen saavuttamiseksi olisivat noin 10 miljardia vuodessa. Vastaavasti taloudellista hyötyä syntyisi noin 38 miljadia dollaria vuosittain - Afrikalle noin 15 miljardia dollaria. 10 miljardia dollaria olisi alle puolet siitä, mitä rikkaat maat kuluttavat vuodessa mineraaliveteen. Vastineeksi pelastaisimme miljoonia ihmishenkiä, vapauttaisimme hukattua koulutuspotentiaalia, parantaisimme ihmisiä taudeista ja loisimme taloudellista tuottoa, joka edistää vaurautta. Onko meillä varaa olla toteuttamtta tätä? Olisiko nyt aika kiinnostua vessoista?
Juttu julkaistu Lippulehdessä 4/2006. Lähteenä käytetty UNDP:n inhimillisen kehityksen raporttia vuosimallia 2006.
posted by Venla @ 1:09 AM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home