Melkoinen yökyöpeli olen. Kello lähenee jo puolta kahta. Eikä vain väsytä. No huomenna kyllä väsyttää. Onko se sitten sitä iän karttumista vai mitä, kun ei enää jaksa samalla tahdilla kun nuorena. Muistan minäkin ne ajat kun Kanadassa keskustelin isäntäperheeni eri paikkakunnalla asuvan pojan kanssa aamuneljään icq'ssa ja aamulla iloisesti seitsemältä ylös. Ja tätä jatkui useita kuukausia. Oliko se sitten isäntäperheen söpön pojan antama energia, isäntäperheen äidin valmiiksi tekemä kahvi vai sitten pelkkä nuoruuden into, jolla jaksoi, mutta enää ei jaksa. No, oman yksiön paras puoli onkin se, että aamulla ei tarvitse ekaan tuntiin puhua kenenkään kanssa. Huomennakaan ei taatusti tulisi kuin murahduksia..
Ajatukset ovat illan aikana pyörineet yhtäläisesti tekstissä, jota yritän tuottaa vuosituhattavoitteisiin liittyen Lippulehteen, S2 teoriaesseessä, jota pitäisi kirjoittaa otsikolla "kansainvälisen politiikan teoriaa koskevan ajankohtaiskeskustelun pääteemat" (huoh) sekä gradussa. Teoriaesseetä lukuunottamatta molemmista aiheista voisi kirjoittaa blogissa vaikka kuinka paljon, mutta vuosituhattavoitteisiin liittyvän pohdinnan taidan jättää myöhempään ja odottaa Lippulehteä (ja sitä, että saan tekstin eka tuotettua :D) Sen sijaan kirjoitankin graduuni liittyen.
Graduni käsittelee lyhyesti kerrottuna sitä, miten Euroopan integraation syveneminen on vaikuttanut valtion suvereniteettiin. Tarkastelen unionia monitasohallinnan teorian kautta, jossa siis oletetaan, että päätöksenteko unionissa on jakautunut sekä vertikaalisesti että horisontaalisesti. Valtaa on siis siirtynyt valtion tasolta unionin tasolta, mutta myös unionin ja valtion tasolta alueiden tasolle. Lisäksi valtaa on siirtynyt horisontaalisesti esimerkiksi erilaisille intressiryhmille. Monitasohallinnon teoria pitää sisällään ajatuksen siitä, että nämä eri tasot ja tahot toimivat erilaisissa verkostoissa ja että näissä verkostoissa sitten tehdään eri asteisia päätöksiä eri vaiheissa.
Yksi mielenkiintoisimmista politiikan aloista tarkastella monitasohallinnan teorian kautta on sosiaalipolitiikka. Joka onkin siis analyysini tarkempana kohteena. Euroopan integraatio sosiaalipolitiikan alalla on ollut hidasta, mutta se on viime vuosina kiihtynyt. Euroopan unionin sisämarkkinoiden tiivistyminen sekä kilpailulainsäädännön alueen laajentuminen määräävät entistä enemmän jäsenmaiden sosiaaliturvajärjestelmien kehittämistä ja rajoittavat kansallista toimivaltaa. Sosiaalipolitiikka on toki edelleen jäsenmaiden kansallisen päätöksenteon piirissä, mutta unionin lainsäädännön merkitys on kasvanut. Ja ennen kaikkea niin kutsutun avoimen koordinaation menetelmä on tullut entistä merkittävämmäksi sosiaalipolitiikkaa kehittäessä. Avoin koordinaatio tapahtuu uudenlaisissa "osallistavissa", mutta käytännössä suljetuissa verkostoissa, joihin on kuitenkin otettu mukaan perinteisen poliittisen järjestelmän ulkopuolisia toimijoita. Avoimessa koordinaatiossa muun muassa luodaan suuntaviivoja, yhteisiä tavoitteita sekä arvointimenetelmiä.
Euroopan integraation katsotaan edenneen vaiheeseen, jossa unioni tarvitsee uudenlaisen sosiaalisen ulottuvuuden. Ja Lissabonin strategiassa unionin taloudellista ja poliittista ulottuvuutta pyrittiinkin saattamaan yhteen. Tavoitteena ei ole enää kompromissi unionin jäsenmaiden erilaisten hyvinvointimallien välillä, vaan kyse on jäsenmaiden erilaisten hyvinvointimallien välisestä sopimuksesta. Tämän sopimuksen ytimessä on kysymys siitä, millaisen sosiaalipolitiikan kilpailukykyinen Eurooppa kestää ja kääntäen, millaisen sosiaalipolitiikan se tarvitsee saavuttaakseen ja ylläpitääkseen kilpailukykyä.
On selvää, että EU tarvitsee itselleen sosiaalisen mallin! EUssa tarvitsee vahvistaa sosiaalista kehitystä sekä luoda yhteistä sosiaalipolitiikka. Mutta millä kriteerein? Ja millaisissa prosesseissa? Avoimen koordinaation menetelmä on sikäli hyvä, että se on avannut päätöksentekoa myös erilaisille intressiryhmille. Mutta toisaalta sen mitä voitetaan osallistamisessa, se hävitään avoimuudessa. Kuinka moni oli aikaisemmin kuullut avoimen koordinaation mallista? Kuinka moni tietää ketkä siinä päättävät? Ketkä saavat osallistua, millä tasolla ja miten?
Suomalaisten on aktiivisesti vaikutettava unionin sosiaalisen mallin rakentamiseen. Meidän on itse tehtävä työ sen eteen, että malli vastaa meidän toiveitamme! Samanaikaisesti on myös huolehdittava siitä, että prosessit ovat mahdollisimman avoimia ja demokraattisia. Myös kansalaisia on kuunneltava. On myös mietittävä, mitä olemme valmiita antamaan saavuttaaksemme yhtenäisen linjan sosiaalisessa mallissa. Mistä Suomi on valmis tinkimään ja mistä ei missään nimessä?
Mielelläni jatkan kyseisen ajattelun kehittelyä myöhemmissä keskusteluissa. Ja varmasti palaan aiheeseen blogissani jahka graduni etenee. Nyt kuitenkin menen nukkumaan. Tai muuten ei kolmaskaan kahvikuppi saa minua liikkeelle :)
