Juoksujännitystä

Pikkuhiljaa alkaa jännittää. Juoksen lauantaina Helsinki City Runin, eli Helsingin puolimaratonin yhdessä vanhempieni ja kahden ystäväni kanssa.

Edessä on nyt kahden vuoden sisään neljäs puolimaraton, kaikkinensa 21 kilometrin happihyppylenkkejä on kertynyt viisi. Aikani ei vuosien varrella ole juurikaan kehittynyt, harjoittelijana kun en ole mikään pontevin. Juoksen kyllä säännöllisesti. Mutta pystyäkseni parantamaan aikaani, minun tulisi harjoitella systemaattisemmin ja suunnitelmallisemmin. Siis erivauhtisia ja erimittaisia lenkkejä, tietyn kierron mukaan. Mutta koska oma tavoitteeni on vain nauttia juoksemisesta, en ihan näin suunnitelmallisesti jaksa treenata. Joten en tälläkään kertaa odota alittavani kahta tuntia. Jos nyt johonkin 2 tunnin ja vartin aikaan pääsisi...

Vanhana kilpavoimistelijana pidän kuitenkin siitä, että harjoittelulla on joku päämäärä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin osallistuminen juoksutapahtumiin myös pakottaa käymään lenkillä - kiireiselle (ja osin laiskalle) ihmiselle myös sohvan nurkkaan käpertyminen iltaisin lenkkeilyn sijaan voisi tulla tavaksi, jos edessä ei siintäisi puolimaratonin kaltainen suoritus.

Pientä jännitystä on siis kuitenkin ilmassa, kuten aina ennen juoksua. Mitä jos jalat ei kestä? Mitäs jos on kamalan kuuma ja meinaa kuolla? Ja mitäs jos vanha polvivamma kaikesta huolimatta vaivaa? Jännitys itse asiassa poistuu vasta kun juoksu starttaa. Ja yleensä sitten onkin kivaa noin 15 kilometriä ja ei-niin-kivaa 6 kilometriä. Ja sitten taas maalissa olo on mahtava! Sitä jo melkein odotellessa ;)

Mutta jos satut lauantaina ohittamaan city runin reitin, niin kannusta ihmeessä juoksijoita. Sekin on kiva juttu juoksutapahtumissa - iltalenkeillä harvoin kuulee huutoa ja kannustusta..