Järki ja tunne

Eräänä iltana kalliolaisessa kuppilassa järki ja tunne käyvät vuoropuhelua Suomen 141-tuesta. Tunne aloittaa kertomalla omasta sukulaissedästään, joka on saanut kyseistä tukea sikatilalleen Forssan eteläpuolella ja joka nyt menettää ison osan tuloistaan. Järki kysyy kuinka paljon sedän tulot sitten putoavat. Tunne sanoo, ettei tiedä tarkkaa summaa, mutta kertoo sedän sanoneen, että elinkeino on vaarassa. Järki kaivaa taskustaan maatalousministeriön tilastot, jotka kertovat, että kaikkien maataloustukien osuus sedän tuloista on keskimäärin 38 prosenttia. Kaikista tuista taas 141-tukien osuus on noin 20 prosenttia. Näin järki yrittää vakuuttaa tunnetta siitä, ettei sedän koko elintaso voi olla vaarassa, eikä ehkä elinkeinokaan, koska oheisten lukujen lopputulemana 141-tuen osuus ei voi olla sedän tuloista kuin alle 10 prosenttia. Tunne ei usko järkeä ja he kinaavat hetken aikaa, kunnes tunne lopulta iskee loppukaneetilla: "kuvittele jos oma tulotasosi tippuisi 10 prosenttia?"

Järki tietää, että esimerkiksi 2 ja puolen tonnin kuukausipalkasta kymmenen prosentin vähentäminen, eli noin 250 euroa, toki tuntuisi, mutta ei vaarantaisi elintasoa. Hän yrittää selittää tunteelle, että Suomessa on liikatuotantoa sikatiloilla ja että maanviljelijöiden keskimääräinen elintaso on kuitenkin aika korkea, jossa kymmenen prosenttia ei ehkä niin tuntuisi. Samalla järki kuitenkin tietää, että tunne on sikäli oikeassa, että yhden sikatilallisen elämässä yllättävä kymmenen prosentin pudotus tuloissa voi tuntua hurjalta ja että kyseessä on ihmisen subjektiivinen kokemus.

Järki vai tunne? Ne ovat jatkuvassa vuoropuhelussa ihmisten arjessa. Myös politiikka on pelaamista järjellä ja tunteella. Järki on se, joka perustelee asiat maatalousministeriön tilastoilla ja yleisillä kannattavuusluvuilla. Tunne se, joka peilaa yhden ihmisen kokemuksen kautta. Tunne on se, jonka perusteella useimmat ihmiset tai äänestäjät toimivat, kun on kyseessä joko itselle hyvin tärkeä asia tai kun on kyseessä asia, jota ei täysin tunne. Politiikassa on usein helpompi vedota tunteeseen kuin järkeen. Yksinkertaistavat väitteet, katteettomat lupaukset tai ihmisten pelkotiloihin vetoaminen ovat oikeaan asuun puettuna toimiva strategia, esimerkkinä Kokoomuksen äärimmäisen toimiva "toivo"-vaalislogan. Se vetosi ihmisten perimmäiseen turvallisuuden kaipuuseen sekä haluun uskoa, että tulevaisuudessakin pärjätään. Myös EU on esimerkki aiheesta, jossa on hyvin helppo vedota ihmisten tunteisiin. 141-tuen, sokerin tuotannon loppumisen, kouluruuan pahan maun tai vaikka sen ilmastonmuutoksen saa helposti sysättyä EU:n vastuulle, jos oikein yrittää.

Tarvitsemme järkeä, mutta toisaalta tarvitsemme myös tunnetta. Emme voi ohittaa sitä, että tavallinen äänestäjä haluaa tunnetta siitä, että joku ajaa juuri itselle läheisiä asioita tai tunnetta siitä, että huomenna menee paremmin kuin tänään. Toisaalta emme saisi lähteä mukaan siihen peliin, jossa vedotaan pelkkään tunteeseen. Emme saisi lähteä mukaan pelkojen ruokkimiseen tai vastuun siirtämiseen kasvottomille muille toimijoille, vaan meidän on pystyttävä viestimään järjen äänellä tunnetta ruokkien. Toisaalta toisinaan erehdymme pitämään omaa järjen ääntämme samana kuin totuus. Tällöin emme ymmärrä, että kun oikein kuuntelee, myös metsän toiselta puolelta voi kuulua järjen ääni.

Pääkirjoitukseni Lippu 4/2007

Rentouttavaa joululomaa!

Joulu on täällä taas! Ihanaa. Olen todella jouluihmisiä, tänä(kin) vuonna tosin tunnelmaa latistaa lumen puute. (Saisko tämä nyt viimeinkin meidät tekemään oikeat, vaaditut päätökset ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi??? Minä vaadin lunta jouluksi!)

Oli kuitenkin mukavaa tulla loman ajaksi Suomeen, autella äitiä ja isää jouluruokien valmistelussa sekä samalla hengitellä joulun tuoksuja. Mukava on ollut myös miettiä millaisilla lahjoilla ilahdutta läheisiään. Myös Suomessa asuvien ystävien näkemistä loman aikana odotan kovasti!

Blogini on tämän syksyn ajan viettänyt hiljaiseloa. Tänään tuli kuitenkin mieleen summata hieman yhteen tätä vuotta. Vuosi 2007 on ollut tapahtumarikas, samalla myös tietyllä tavalla raskas. Ensimmäiset kuukaudet meni vaalien parissa touhutessa. Kokemus oli kaikin puolin positiivinen ja opettavainen. Nautin ajasta todella paljon. Vaalien jälkeen aloitin graduhaastattelut. Ne tehtyäni ja litteroituani, punnersin gradun kasaan kesän aikana. Ja sen jälkeen alkoi harjoittelu Riitalla. Gradun tekeminen oli yllättävän kivaa, mutta ei kyllä hetkeen tule mieleen aloittaa ison tutkimustyön tekemistä...

Harjoitteluaika on vastaavasti ollut todella mielenkiintoista. Pidän työtehtävistäni ja parlamentin ilmapiiristä. Olen myös nauttinut työnteosta ylipäätänsä, se on mukavaa vaihtelua opiskeluajalle. Opiskelukin on kivaa, mutta työnteko maittaa juuri nyt. Sitä paitsi, vaikka Bryssel ei ole superkaunis, on siinä kuitenkin jotain viehättävää.

Tammikuussa voin päivittää tarkemmin työtilanteeni, mutta nyt todettakoon, että jatkan maailman tilan tarkastelua keväällä Brysselistä käsin. Johanneksen ystävälliseen kommenttiin viitaten (edellinen Lipun pääkirjoitus), jatkan kuitenkin Lipun päätoimittamista liittokokoukseen asti. Ette te minusta niin helpolla pääse ;)

Uskon, että kevään aikana kirjoittelu blogiin lisääntyy, mutta nyt jatkan pientä taukoani.. Lippu 4/2007 pääkirjoituksen laitan tänne joulun välipäivinä (painoaikataulujen vuoksi uunituore Lippu putkahtanee postiluukustanne välipäivinä. Ja jos ei putkahda, niin muistakaa ilmoittaa osoitteenne keskustoimistolle :D)

Mutta muutoin nautin joululomasta. Nauttikaa te myös! Iloista joulua kaikille!

Pikkujoulujen keskeltä

Aika kiitää kovalla vauhdilla. Kolme kuukautta sitten aloitetusta harjoittelusta Euroopan parlamentissa on enää jäljellä kuukausi. Sitten on edessä joululoma. Työtehtävien opettelu ja hallinta ovat vieneet yllättävän tehokkaasti mehut ja kun lisäksi olen ollut väliaikaisesti ilman kotikonetta, ei esimerkiksi blogin päivitykselle ole juuri jäänyt aikaa/energiaa.

Politiikkaa on todella päässyt seuraamaan eri tavalla kuin ikinä ennen. Suomessa levitetty mielikuva isosta pahasta EU:sta, joka aina sorsii pienti sisukasta Suomea, ei täältä katsottuna tunnu kovin oikealta. Totta kai esimerkiksi sokeripäätökset ovat hankalia Suomelle, mutta esimerkiksi tässä kysymyksessä ei peruslähtökohdista ole Suomessa puhuttu juuri lainkaan - eli siitä, että kyseessä on ensinnäkin asia, josta Suomi on itse ollut päättämässä jo vuonna 2005. Ja toisaalta, että EU:n on yksinkertaisesti pakko muuttaa sokeritukipolitiikkaansa kahdesta eri syystä: WTO:ssa hävityn keissin vuoksi, jossa kysymys oli siitä, että EU on pitänyt omalla alueellaan maailman markkinahintoja korkeampia hintoja, mutta on silti myynyt omaa sokeriaan muualle maailman markkinahinnoille - nyt WTO antoi lopullisen kantansa, että tämä on väärin. Ja toiseksi sitten se, että vuonna 2009 kehitymaiden tuotteet, esimerkiksi sokeri, pääsevät unionin markkinoille vapaasti "everything but arms" sopimuksen myötä.

141 -tuesta en viitsi edes aloittaa. Yhtä kaikki, välillä tulee oikein vihaiseksi kun lukee suomalaisia lehtiä ja niiden EU-uutisointia. Surullisinta on se, että välillä jutuista välittyy sellainen kuva, etteivät toimittajat edes tiedä, miten EU toimii! Ja se on surullista.

Erityisen paljon meillä on ollut pöydällä ilmastonmuutoskysymykset. Ilmastonmuutos on nyt kaikkien huulilla. Entistä vähemmän on niitä, jotka edelleen uskovat, ettei ilmastonmuutosta tapahdu. Ymmärrys siitä, että jotain tarttis tehdä on esimerkiksi parlamentissa laaja. Ilmastonmuutoksen kohdalla kuitenkin nyt tarvitaan todellisia konkreettisia tekoja. Yhden mahdollisuuden toteuttaa konkreettisia toimia Euroopan parlamentti jätti käyttämättä lokakuun lopussa, lähinnä keskustaoikeiston "ansiosta". Parlamenttihan äänesti lokakuussa henkilöautojen hiilidioksidipäästöjen vähentämistä käsittelevästä strategiasta. Komission alkuperäisen ehdotuksen mukaan vuoteen 2012 mennessä markkinoille tulevien henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt olisivat 120 grammaa kilometriltä. Tämähän olisi jo täysin mahdollista teknisesti.

Autoteollisuuden lobbaamisen kyllästämät keskustaoikeiston MEPit osoittivat äänestyksessä, että heille ilmastonmuutosta vastaan taisteleminen tapahtuu ainoastaan juhlapuheissa. Heidän ansiostaan hukataan taas pari vuotta, kun autoteollisuudelle sitova tavoite 125 gramman hiilidioksidipäästötasosta tulee voimaan vasta vuonna 2015.

Vielä kun muistaa, että autoteollisuus on itse luvannut jo 90-luvulla saavuttaa 120 gramman päästötason, ei voi kun ihmetellä keskustaoikeiston toimintaa. Tässä olisi ollut oivallinen keino tehdä jotain todellista ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, mutta nyt hukataan tältä osin kolme vuotta.

Ensi viikolla alkaa Balilla YK:n ilmastokokous... Balin neuvottelujen tulisi ohjata meitä kohti kattavaa ja oikeudenmukaista post-Kioto-sopimusta... Saa nähdä kuinka käy.

Täällä taas vietetään töiden ohella pikkujoulukautta. Tänään pääsin muun muassa saunaan ja sain nauttia glögiä. Siitä se joulutunnelma herää.