Muutoksia

Tästä tulee suht lyhyt bloggaus, mutta pientä päivitystä täytynee tehdä, koska ei taas tiedä, koska ehtii seuraavan kerran päivittelemään blogia.

Koko kesän on ehtinyt valmistautua isoihin muutoksiin, mutta silti kaikki on käynyt kovin äkkiä. Sunnuntaina muutin pois ihanasta, ensimmäisestä yksiöstä ja palasin tavaroineni takaisin vanhempien luokse. Tiistaiaamuna palautin esitarkastukseen tuon pikku-g'n, eli gradu on nyt valmis. Toki varmasti sitä voisi vielä viimeistellä ja hioa, mutta odotetaan nyt rauhassa mitä ohjaaja sanoo. Aika hyvä fiilis on kyllä itsellä! Ja olin suht tyytyväinen... Eiköhän se onnistu vallan hyvin, että tuossa syyskuussa jätän sen sitten kokonaan. Joulukuussa sitten paperit ulos.

Huomenna kello 16.50 kiihdyttävät finnairin sinivalkoiset siivet minut Brysseliin ja työharjoittelu alkaa heti maanantaina. Ei tarvitse niin jännitellä, kun ei jätä liikaa aikaa murehtia :) Luonnollisesti pakkaukset ovat vielä tekemättä, joten niiden pariin lienee syytä suunnata seuraavaksi.

Huomasin, että kesän bloggaukseni ovat olleet aika lailla oman navan tarkastelua. Ehkäpä sitä syksyn mittaan ehtii taas kirjoittamaan politiikkaakin. Ainakin sitä nyt pääsee tarkastelemaan aika läheltä :)

Suomalainen urheilun ystävä

Olinpa äsken Ratinan stadionilla. Tampereen futisylpeys Tampere United pääsi upeasti Mestareiden liigan karsinnassa kolmannelle kierrokselle ja kohtasi tänään norjalaisen Rosenborgin täpötäydellä stadionilla. Takkiin tuli. Kaksi ensimmäistä menivät samassa alun jännityksessä, kolmas tuli jo tekemällä, mutta aika loppuminuuteilla. Norjalaiset, kymmenisen kertaa varsinaiseen Mestareiden liigan lohkovaiheeseen selvinneet Norjan kestomestarit, voittivat 3-0.

Okei, peli ei ollut kummaltakaan kaksista. Alussa molemmat olivat tosi varovaisia. Sitten tuli kaksi kohtalaisen yllättävää, ehkä jopa vähän räkämaalia (vaikkakin komeita sinänsä, mutta tilanteet eivät olleet kovin kauniisti rakennettuja), jonka jälkeen Rosenborgin oli helppo jäädyttää peli. Mutta kuitenkin, TamUn pelaajat jaksoivat uurastaa hienosti, yrittivät loppuun asti (melkein) ja loivat varsinkin toisella puoliajalla komeita paikkoja.

Vaan mitä tekee yleisö? TamUn uskolliset kannattajat Sinikaartilaiset toki lauloivat kauniisti ja kannustivat läpi ottelun. Mutta: siellä täällä istui niitä ainaisia urheilukatsomoiden riesoja. Rasitttavia, keski-ikäisiä, kaljamahaisia, muutaman oluen ottaneita 70-luvun lähiönsä junnuliigan parhaita maalintekijä-miehiä, jotka ovat jo kotona sanoneet (mahdolliselle) vaimolleen, että "täytyyhän sitä mennä paikan päälle katsomaan kuinka TamU häviää." Pyyntö kaikille teille: Jos ette jaksa kannustaa ja luoda hyvää henkeä omalle joukkueelle, niin älkää tulko paikan päälle ollenkaan!! Sen pelin voi sitten ihan hyvin katsoa sieltä kotisohvaltakin, jos tarkoitus on vain haukkua omia pelaajia koko pelin. Ihan alkuminuuteilta asti esimerkiksi takanani istunut, keskimääräistä rasittavampi tapaus muun muassa huuteli suuren ääneen, kuinka tamulaiset eivät osaa mitään ja kuinka kukaan ei jaksa juosta. Ja jos pelinrakentelutilanteessa pallo nyt satuttiin kierrättämään alempana olevan pelaajan kautta, välittömästi kuului "hei tää on futista, tän ideana on pelata palloa eteenpäin." ARGH! Hei, TÄÄ nimenomaan on FUTISTA! Tässä rakennetaan peliä ääliö! Ratinan stadion on kuitenkin aika pieni, jolloin kaikki tuollaiset huudot kuuluu taatusti kentälle tilanteissa, joissa ei muuten lauleta ja taputeta. Yritä siinä sitten pelata urasi tärkeintä ottelua, kun omatkaan eivät usko sinuun. Ja tiedän, paineensietokyky erottaa huiput ja todelliset huiput, mutta give me a break: TamU on kymmenessä vuodessa noussut Suomen yhdeksi parhaista joukkueista ja rakentaa, huom RAKENTAA kansainvälisillä kentillä menestyvää joukkuetta. Pelaajat ovat kohtalaisen nuoria ja vain muutamalla on ylipäätänsä aikaisempaa kansainvälistä kokemusta. Hieman tukea kiitos! Projekti on vasta alussa. Nyt Uefa-cupin 3.karsintakierrokselle katseet ja pelaajille lisää kansainvälistä kokemusta. Kyllä me vielä saadaan Mestareiden liigan lohkovaiheesta nauttia Tampereella!

ps. Todettakoon vielä tähän, että en ole ainoastaan tyytynyt valittamaan näistä ääliöistä blogissani. Maaleihin asti jaksoimme tätä oman aikansa futissankaria kuunnella, ennen kuin totesimme asian myös hänelle itselleen. Tällä kertaa välihuomautuksen tekeminen toimi - sen jälkeen mies kommentoi peliä suhteellisen asiallisesti.

Muistot roskikseen?

Tänään tajusin, että muuttopäivä yksiöstäni takaisin vanhempieni nurkkiin (ainakin tavaroiden osalta) lähenee koko ajan. Siihen on enää kaksi viikkoa. Kun samassa ajassa pitäisi myös viimeistellä gradu (93 sivua kirjoitettuna, loppu lähenee koko ajan), ei aikaa ole liikaa. Varsinkaan kun minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että joudun käymään kaikki säästämäni paperit ym. tavarat läpi ja miettimään, mitä vielä haluan säästää. Tämän päivän osalta saalis oli lopulta yksi säkillinen papereita ja yksi säkillinen muuten vain roskia. Poisheitettäväksi siis. Vaatekaapinkin kävin jo läpi - tuloksena yksi jätesäkillinen kirpputorille myyntiin meneviä vaatteita sekä pieni säkillinen muuten vain kierrätykseen meneviä vaatteita.

Minä en yksinkertaisesti ole kovin hyvä heittämään tavaroita pois. Säästän esimerkiksi kuitin käydessäni hyvässä näyttelyssä. Tai elokuvalipun nähdessäni erittäin hyvän elokuvan. Puhumattakaan esitteistä, kokouspapereista tai luentomuistiinpanoista. Minulla on tallessa myös vanhoja postikortteja, rintamerkkejä sekä hauskoja pullonalusia. Jostain syystä ajattelen aina, että "saatan joku päivä tarvita tätä". Tai, että "vanhempana saatan haluta näyttää tätä mahdollisille lapsilleni". Tai, että "muistan asiat paremmin, jos säästän niistä jotain konkreettista".

Mutta miksi sen tarvitsee olla niin? Eikö minulla ole ihanat muistot Tansaniasta ilman, että minun tarvitsee säästää boarding passin lennolta? Enkö muista ihan hyvin, miten paljon nautin Ultra Bran viimeisellä Tampereen keikalla ilman, että säästin illan keikkalipun? Ja jos oikein pinnistän, muistan myös ensimmäisen kerran kun poika vei minut ulos syömään, vaikkei minulla olekaan siitä tallessa kuittia.

Muutaman seuraavan vuoden kuluessa tulen luultavasti matkustamaan työn perässä paljonkin ja tavarani saattavat oleilla vanhempieni luona pitkään. Hamstraaminen ei oikein onnistu, jos aina maata muuttaessa oman elämän pitää mahtua 20 kiloon. Muistojen keräämisen pitää tapahtua jotenkin muuten kuin säästämällä kaikki pienimmätkin paperit.

Tänään kävin läpi laatikkoni ja säilytyslokeroni. Vieroitukseni hamstraamisesta tapahtuu varovasti. Säästin toki edelleen parhaimmat luentomonisteet ja tärkeimmät kokouspaperit. En myöskään malttanut luopua keräämistäni mainospostikorteista, koska, no ne nyt vaan on niin kivoja. Mutta heitin pois kaikki kahden vuoden aikana keräämäni kuitit, liput ja esitteet. Ja osan rintamerkeistä sekä turhimmista kokouspapereista. Ehkä jo seuraavassa muutossa maltan heittää pois 90-luvun tiliotteet. Ehkä.

ps. Kuva yksiöni "makuuhuone/ruokasali"-puolesta ennen muuttoa.