elämän pieniä seikkailuja...

Välillä Tampere-Lempäälä-Tampere. Olin menossa Helsinkiin tekemään viimeistä graduhaastattelua tänään. Uskaltauduin pendoliinoon. Huolimatta niiden huonosta maineesta, minun kohdallani pendoliinot ovat aina toimineet hienosti. Mutta, mutta. Tänäänpä ei sitten sujunutkaan niin kovin hienosti. Noin kymmenen minuutin ajon jälkeen, Tampereen ja Lempäälän rajalla, juna yhtäkkiä pysähtyi. Välittömästi tuli kuulutus: "Valitettavasti olemme törmänneet henkilöön, joudumme nyt odottamaan tässä hetken!" Pakko kyllä sanoa, että jos minä olisin konduktööri junassa, joka on juuri törmännyt ihmiseen, oma kuulutukseni ei olisi ollut aivan noin, hmn, kylmä..?! Varsinkin kuin saimme kuulla myöhemmin, että henkilö menehtyi. Luonnollisesti aivan kamalaa!!

Joka tapauksessa, tämän informaation jälkeen seuraavaa saimmekin odottaa noin puoli tuntia: "Emme valitettavasti pääse vieläkään lähtemään, informoin kun tiedän lisää." Selvä, eipä auttanut muuta, kuin soittaa haastateltavalle, että valitettavasti nyt tulen myöhästymään, ehditkö odottaa. Kuulemma ei ehdi, jos myöhästyn yli puoli tuntia... Ja sitten kun konduktööri ei vielä tunnin odottelunkaan jälkeen tiennyt, mitä tapahtuu, peruimme sitten koko haastattelun. Puolentoista tunnin odottelun jälkeen viimein vierellemme pysähtyi IC2 juna, joka noukki meidät kyytiimme. Minä siinä hetken arvoin mitä teen: käynkö silti Helsingissä, jossa minun piti haastattelun jälkeen vielä lounastaa. Mutta kun tiesin, että Tampereella on oltava viimeistään viideltä, niin päätin, etten viitsi tunnin takia käydä Helsingissä. Näin ollen nousin junasta Lempäälässä ja ajelin kotiin bussilla. Pikkuseikkailuun meni aikaa kokonaisuudessa (kotoa junaan, junassa, bussin odottelu Lempäälä, bussi, kävely kotiin) yhteensä 4 tuntia. Että semmoinen haastattelureissu!